Kirjoittaja-arkistot: HM

Kirjailija Heikki Mäkinen Olen syntynyt Turussa ja koulutukseltani olen juristi (varatuomari). Turusta muutimme vaimoni kanssa Paraisille vuonna 2004 ja sieltä Oripäähän vuonna 2010 ostamaamme entisen maatilan talouskeskukseen (Määtila). Minulla on ollut Turussa oma asianajotoimisto vuodesta 1992 alkaen aina vuoden 2013 loppuun asti. Olen myös toiminut jääkiekkoagenttina vuodesta 2000 lähtien.…

Lue Lisää

Pienen kustantajan kirjat pääsevät vain harvoin kivijalkakirjakauppojen hyllyille. Myöskin kirja-arvosteluihin niitä on vaikea saada. Kun vielä markkinointibudjetitkin ovat usein vaatimattomia, eivät nämä kirjat yleensä saavuta ns. suuren yleisön tietoisuutta. Sitä tärkeämmäksi muodostuu kirjan lukeneiden julkinen palaute sekä vaikkapa kommentointi sosiaalisessa mediassa. Niiden avulla pienenkin kustantamon kirjat voivat helposti saada…

Lue Lisää

Alla olevat ehdot koskevat nettisivuilta A+ Kirjat / Toko-obe tehtäviä tuotteiden tilauksia ja niiden toimituksia Suomeen. Tuotteiden tilaaminen onnistuu sivuston nettilomakkeella ja sähköpostilla. Emme kerää asiakkaidemme tietoja mihinkään rekistereihin eikä tilaaminen myöskään edellytä rekisteröitymistä. Tilauksen saatuamme lähetämme asiakkaan sähköpostiin tilausvahvistuksen sekä maksuohjeet. Emme kerää emmekä käytä asiakkaiden yhteystietoja mihinkään…

Lue Lisää

3/3