Kirjailija Heikki Mäkinen
Olen syntynyt Turussa ja koulutukseltani olen juristi (varatuomari). Turusta muutimme vaimoni kanssa Paraisille vuonna 2004 ja sieltä Oripäähän vuonna 2010 ostamaamme entisen maatilan talouskeskukseen (Määtila).
Minulla on ollut Turussa oma asianajotoimisto vuodesta 1992 alkaen aina vuoden 2013 loppuun asti. Olen myös toiminut jääkiekkoagenttina vuodesta 2000 lähtien. Vuonna 2013 ajauduin harrastusteni kautta elintarviketuotannon pariin ja kesällä 2016 siirryin kotimaista kirjolohta jalostavan Lohikunnan toimitusjohtajaksi. Sieltä palasin jälleen yrittäjäksi vuoden 2020 lopussa. Vapaa-aikaani hallitsevat perheemme koirat ja lisäksi seuraan edelleen tiiviisti jääkiekkoa.
Vaimoni kanssa olemme käyneet lomamatkoilla Malediiveilla lukuisia kertoja ja näillä matkoilla sain idean esikoisromaanilleni Pahan atolli. Keväällä 2019 tuli sitten aika sen kirjoittamiselle. Tarina alkoikin viedä miestä niin tiiviisti, että kirjoitustyö valmistui vain kolmessa viikossa. Toki oikoluku ja muu viimeistely vei moninkertaisen ajan. Niinpä kirjan julkistaminen venyi lopulta elokuun puoleen väliin.
Pahuus kiehtoo minua. Miten se valtaa palstatilaa ja miten se näyttää saavan kaiken hyvän hukkumaan alleen. Pahuutta tuntuu nykyisin olevan aivan koko ajan ympärillämme. Esikoiskirjassanikin pahuus on vahvasti läsnä ja luo ristiriitaa pienellä kuvankauniilla paratiisisaarella Malediiveilla.
Toinen kirjani, heinäkuussa 2020 ilmestynyt Sarjamurhaajan tunnustus on puolestaan dekkari, joka syväluotaa pahuutta ihmisten välillä. Se taustoittuu useilla todellisuudessa tapahtuneilla sarjamurhilla. Kirja myös nostaa esille erinäisiä oikeusjärjestelmän epäkohtia.
Toivotan lämpimästi kaikille kirjojeni lukijoille oikein jännittäviä lukuhetkiä !

KIRJAN ESITTELYTEKSTI: SARJAMURHAAJAN TUNNUSTUS
Murhaetsivä Cheryl Bergssonin loma keskeytyy alkuunsa, kun hänet kutsutaan takaisin töihin New Yorkiin. Hän on mukana vanhaa sarjamurhaa tutkivassa erityisryhmässä ja profiiliin sopiva epäilty on juuri saatu kiinni. Kuulusteluissa epäilty ei sano sanaakaan, mutta syyttäjänvirasto nostaa silti syytteen. Siihen kirjataan yli kymmenestä epäillystä murhasta vain yksi, jossa näyttö vaikuttaa vahvimmalta.
Edes oikeudenkäynnissä epäilty ei suostu puhumaan, mutta näyttö riittää yksimielisille valamiehille. Koska kuolemantuomio ei enää ole käytössä, julistaa tuomari elinkautisen vankeusrangaistuksen.
Reilun kuukauden päästä Cheryl saa vankilasta paksun kirjeen. Siinä tuomittu tunnustaa kaikki ympäri maata tekemänsä kymmenet murhat. Kukaan ei ollut voinut edes kuvitella hirmutöiden laajuutta. Uudessa oikeudenkäynnissä New Mexicossa syyttäjät vaativat kuolemantuomiota. Tuomion antamisen jälkeen alkaa kuitenkin nousta epäilyjä siitä, saako palkkansa paha vai pahuus.
Sarjamurhaajan tunnustus, ISBN 978-952-94-3524-1
julkaistu 17.7.2020, 316 sivua, kovakansisidottu, kansilaminointi, kaunokirjallisuus: dekkari/jännitys/pahuus
Kirjan trailer
KIRJAN ESITTELYTEKSTI: PAHAN ATOLLI
Luotaaja oli tullut maapallolle kaukaa toisesta maailmasta. Sen tehtävänä oli ollut kerätä niin paljon tietoa kuin mahdollista. Laskeutumisessa sen alus oli kuitenkin rikkoontunut ja se oli jäänyt jumiin autiolle saarelle Malediiveille. Se ei ollut voinut tehdä muuta kuin odottaa, että toinen alus tulisi hakemaan sen pois.
Pian saarelle oli tullut miehiä rakentamaan bungaloweja uutta hotellia varten. Yhteenotto oli ollut väistämätön ja luotaaja oli tappanut lähes kaikki miehet. Sen jälkeen se oli saanut olla taas rauhassa pitkään.
Nyt saaren uusi omistaja on rakentanut sinne korkeatasoisen hotelliresortin, jonka vieraat voivat nauttia pienestä palasta paratiisia turkoosinsinisen meren keskellä.
Toinen alus on kuitenkin jo lähellä ja luotaajan on pakko saada ihmiset pois tieltä. Niinpä se eristää saaren ja keinoja kaihtamatta aloittaa jälleen tappamisen. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan alistu, vaan pieni porukka ryhtyy vastarintaan. Seurauksena on armoton ja verinen taistelu, jossa pahuus näyttää voimansa ja lopulta myös kasvonsa.
Pahan atolli, ISBN 978-952-94-2203-6
julkaistu 15.8.2019, 290 sivua, kovakansisidottu, kansilaminointi, kaunokirjallisuus: kauhu/jännitys/pahuus
Kirjan trailer